Riihimäen logistiikkakeskus aloittanut toimintansa

27 kesä 2016

Paroc Riihimäen logistiikkakeskus

Kun Paroc lähti hakemaan paikkaa teknisten eristeiden uudelle varastoterminaalille, ratkaisevia tekijöitä olivat sijainti ja asiakaspalvelun sujuvuus. Riihimäellä toukokuussa avatun logistiikkakeskuksen kumppaniksi valikoitui VR Transpoint.

 
Suuri osa jälleenmyyjien varastoista sijaitsee kätevästi lähietäisyydellä. Parocin teknisiä eristeitä käyttävät muut asiakkaat ja työmaat sen sijaan hajautuvat eri puolille maata. Yhteistyösopimus massatavaroiden logistiikkaan keskittyvän VR Transpointin kanssa on optimaalinen ratkaisu, joka mahdollistaa teknisten eristeiden varastoinnin lisäksi kuljetukset Riihimäeltä kaikkialle Suomeen.

Jenni Malmipuro

 

Logistiikka-alalla jo useamman vuoden työskennellyt ja keväällä VR Transpointilla aloittanut Jenni Malmipuro tutustui aluksi kolmen viikon ajan Lappeenrannan tehtaalla Parocin tuotteisiin. Kokemus antoi hyvän pohjan terminaalin toiminnan suunnitteluun.

”Hommat ovat hoituneet alusta lähtien saumattomasti ja suunnitelmien mukaisesti, tavarat on pystytty kuljettamaan asiakkaille kuten ennenkin, tutuilla toimitusajoilla”, varastoesimies Jenni Malmipuro VR Transpointista kertoo.

 

Tärkeintä on tasainen toimitusvarmuus

Paroc on aktiivisesti kiinnittänyt huomiota asiakaskokemukseen, jonka mukaan toimitusvarmuus, asiakaspalvelu ja joustavuus säilyvät kaiken aikaa hyvällä tasolla.
Parocin ja VR TRanspointin yhteisen ICT-järjestelmän ansiosta varastointi, kuljetusten suunnittelu ja kotimaan jakelu hoidetaan yhtenä kokonaisuutena.

”Järjestelmät juttelevat keskenään, joten pystymme yhdessä Parocin asiakaspalvelun kanssa seuraamaan varaston saldoja ja toimitusten aikatauluja", Malmipuro kertoo.

Uuden varaston 7000 neliön hyllytilasta 5000 neliötä on varattu pelkästään Parocin teknisten eristeiden varastointiin. Piha-alueella löytyy ulkotilaa 20 000 neliön verran, josta Parocin käytössä on 1000 neliötä, jatkossa enemmänkin. Teipit ja muut kiinnitystarvikkeet säilytetään lämpimässä varastossa.