Melu yhdistetään usein tehtaisiin, liikenteeseen ja verstaisiin. Epätoivottu meteli häiritsee ja vaikeuttaa viestintää ja työntekoa.
Puheen ja tärkeiden signaalien kuulemisen vaikeuttaminen on ongelma sinänsä. Lisäksi melu voi aiheuttaa kuulovaurioita, kehollisia reaktioita ja unihäiriöitä. Melu voi lisäksi vaikuttaa ihmisten keskittymiskykyyn ja siten heikentää työsuorituksia ja turvallisuutta. Äänentason pienentäminen kannattaakin monesta syystä.

Perussääntönä teollisissakin ympäristöissä on, että ensin asennetaan kaiken kattava ääntä vaimentava alakatto, joka minimoi melun leviämisen. Ratkaisua voi täydentää esimerkiksi vapaasti riippuvilla tai seinille asennettavilla akustiikkalevyillä. Jos melun lähde sijaitsee lähellä seinää, on erittäin tärkeää, että äänen heijastumista hillitään seinälle asennettavalla akustiikkalevyllä.

Parocin valikoimassa on hyväksi havaittuja tuotteita meluisiin tiloihin. Tuotteiden avulla voidaan luoda kestäviä ja esteettisiä ratkaisuja eri värejä ja kiinnitystapoja käyttäen.