Ratkaisu 1960–80-luvuilla rakennettujen kerrostalojen lämmönhukkaongelmiin

22 syys 2011

Paroc on kehittänyt ratkaisun 1960–80-luvuilla rakennettujen kerrostalojen lämmönhukkaongelmiin.

Euroopan johtava kivivillanvalmistaja Paroc on kehittänyt uuden kivivillaeristeisen puuelementin, joka helpottaa kerrostalojen muuntamista passiivitalostandardin mukaisiksi. Uutta tekniikkaa testataan aluksi Suomen markkinoilla.

Puuelementti käytössä kerrostalossa Suomessa

 

“Pohjois-Euroopan markkinoilla on valtavasti potentiaalia. Alalla on tehty pitkään töitä, jotta saataisiin kehitettyä yksinkertainen ja tehokas tapa remontoida kerrostalot uusien energiankulutusvaatimusten mukaisiksi. Olemme kehittäneet puuelementin, joka on helppo asentaa ja jonka avulla rakennuksesta saadaan passiivitalostandardin mukainen", sanoo Jukka Sevón, Parocin tuotekehityspäällikkö ja projektin käynnistäjä.

 

Peltosaaressa on parhaillaan käynnissä rakennuksen ulkoseinien remontti. Siinä seiniin lisätään kaksitoista metriä korkeat pystysuuntaiset puurunkoelementit, joissa on kivivillaeristys. Rakennus valittiin Innova-projektiin liittyneen kilpailun perusteella; projektin tavoitteena oli löytää ja perustella innovatiivisia ratkaisuja kerrostalojen remontointiin ja muuntamiseen passiivitaloiksi. Suomen Paroc käynnisti projektin, johon saatiin rahoitusta muun muassa Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus ARAlta.

Elementeissä on palamaton lämpöeriste, ilmastointikanavat ja valmiit ikkunat sekä pohjarappaus kipsilevyn päällä. Valmiit elementit lyhentävät työmaa-aikaa. Näin asukkaille aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä. Rakennuksen ulkoseinän ulommainen kerros, joka tässä tapauksessa koostuu betonielementeistä, puretaan ja vanhat eristeet poistetaan.

Tehdasvalmisteiset elementit vähentävät huomattavasti työmaalla tehtävän työn määrää. Asukkaiden ei tarvitse muuttaa pois remontin ajaksi, mikä auttaa tekemään tämäntyyppisen rakennuksen remontista taloudellisesti kannattavan", Jukka Sevón sanoo.


Paksu seinä parantaa myös rakennuksen äänieristystä, ja asukkaat saavat asuntoihinsa leveät vanhanaikaiset ikkunasyvennykset.




Lisätietoja:
Jukka Sevón, tuotekehityspäällikkö, Paroc Oy AB
Puhelin: 046 876 8033, jukka.sevon@paroc.com  
Anders Olsson, vanhempi neuvonantaja, Paroc Building Insulation
Puhelin: +46 (0)500 46 90 00
Julkaisuvapaat kuvat: Anders Ekhammar
Puhelin: +46 (0)31-701 33 37





Paroc Group on edelläkävijä energiatehokkaiden eristystuotteiden ja -ratkaisujen valmistajana. Energiatehokkuuden asiantuntijuus ja sitä tukeva tehokas prosessien hyödyntäminen ovat toimintamme kulmakiviä. PAROC® -tuotteita ovat rakennuseristeet, tekniset eristeet, laivaeristeet, rakennuselementit ja akustointituotteet. Myyntitoimistoja ja edustustoja on 13 maassa Euroopassa ja tuotteita valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Liettuassa ja Puolassa. Paroc-konsernin omistaa ryhmä institutionaalisia sijoittajia sekä vähemmistöomistajana Parocin henkilöstö. Liikevaihtomme vuonna 2011 oli 405 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä keskimäärin 1 990.