Paloturvallisuus on pintaa syvemmällä

04 heinä 2017
Lontoon Grenfell Tower -tornitalon ympärillä käydään keskustelua julkisivumateriaalien ja eristeiden paloturvallisuudesta. Rakennustuotteiden palotestausta tuntevat tahot eivät ole tilanteesta yhtä yllättyneitä, sillä ongelma on tiedostettu ja asiaa esitelty Euroopan komissiolle jo usean vuoden ajan. Uudet, monista ainekerroksista koostuvat rakennustuotteet eivät sovellu paloluokiteltaviksi nykyisillä testimenetelmillä. Uusi kehitteillä oleva Eurooppalainen julkisivujen palotestimenetelmä pohjautuu samaan brittiläiseen palotestiin, jolla nämäkin tuotteet on rakennuksiin hyväksytty.

Paloturvallisuus

Monikerroksisten rakennustuotteiden, kuten Lontoon tornitalossa käytetyn alumiinikomposiittilevyn sekä alumiinipintaisen polyuretaanieristeen (PIR) paloluokitus perustuu lähinnä niiden pinnan syttymisherkkyyteen pienehköllä roskakorin paloa mallintavalla paloaltistuksella (teho 30kW). Tuo paloaltistus on vain murto-osa siitä lämmöstä, joka ikkunasta ulos lieskahtaneesta huoneistopalosta säteilee. Liian pienellä paloaltistuksella testattavat pinnoitetut palavaytimiset ulkoseinämateriaalit saattavat saavuttaa jopa määräyksissä vaaditun B-s1,d0 paloluokan ja siten hyvän luokituksen saanutta tuotetta käytetään ulkoseinärakenteissa paloturvallisena ratkaisuna. Käytännössä vain A1 ja A2-s1,d0 paloluokan tuotteessa kaikki sen ainesosat ja kerrokset testataan erikseen.

Lontoossa käytetty PIR-eriste oli paikallisen median mukaan 150 mm paksu. Tällainen palava eristekerros julkisivussa lisää merkittävästi rakennuksen palokuormaa. Jotta rakenteiden palokuormaa ei tarvitsisi huomioida rakennuksen osastointivaatimuksissa, tulee palava eriste suojata niin, ettei se pääse osallistumaan paloon. Erilaisilla palonsuojakemikaaleilla voidaan vaikuttaa tuotteiden syttymisherkkyyteen, mutta korkeissa lämpötiloissa niistä ei ole juurikaan apua. Kaikki orgaaninen materiaali palaa.

Euroopan komissio on kehittämässä parhaillaan harmonisoitua menetelmää ulkoseinämateriaalien palotestaukseen.

"Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Lontoon eriste oli valmistajan sivujen mukaan testattu suurimittakaavaisella julkisivujen palotestimenetelmällä hyväksytysti."
"Sama BS 8414-2:2005 testimenetelmä on pohjana Eurooppalaisen harmonisoidun julkisivujen palotestimenetelmän kehitystyössä. Voidaanko tällä menetelmällä saada tulevaisuudessa riittävän luotettavia tuloksia turvalliseen rakentamiseen?" pohtii Susanna Tykkä-Vedder Parocilta.

Valitettavasti vanhat palotestimenetelmät eivät ole pysyneet modernien julkisivutuotteiden kehitysvauhdissa ja määräysten laatijoilla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin viitata CE-merkinnän mukaisiin paloluokkiin. Jos pääosin öljypohjaiselle tuotteelle annettu paloluokka epäilyttää, niin silloin kannattaa tarkastella pintaa syvemmältä. Ulkoseinäeristeessä ytimen palo-ominaisuudet ovat pintaa tärkeämmät.

Lisätietoja:
Susanna Tykkä-Vedder, kehityspäällikkö, Paroc Oy Ab, puh. 040 7054 999
Olga van Iterson, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Paroc Group Oy, puh. 050 325 2376